Kahden kerroksen (isäntä)väkeä

Onni on tehnyt selväksi Vertille, kuka tässä talossa rulettaa. Sehän ei ole suinkaan automaattisesti isäntäväen vanhin tai se ainoa miespuolinen, vaan röyhkein ja röyhkeydessähän Onni on talouden ehdoton numero yksi. Vertti tässä tyynesti tuumailee, että parempi kuitenkin tossun (tai paremminkin keinutuolin) alla kuin taivasalla.

Ellua ei nuorempien keskinäinen valtataistelu paljon hetkauta. Kuuroudessa on muuten ainakin yksi hyväkin puoli ja se on se, ettei tarvitse kuunnella nuorison kovaäänistä nahistelua ja kun sitä ei kuule, siitä ei myöskään mitään tiedä ja saa keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään eli nukkua kaikessa rauhassa...

Maine Cooneilla on kuulemma erityisen pitkät viikset, mutta ei tarvitse Vertinkään siinä skabassa omiaan hävetä. Olen joskus niitä mittaillut ja muistaakseni pisin viiksikarva on/oli 17 cm. (Paikallisessa lehdessä oli nimittäin taannoin juttu kissasta (Maine Coon), jonka pisin viiksikarva oli (taas muistaakseni) 23 cm!

Voi Jeesus, miten pulleita harakoita taas tuolla pihalla! Tämä nojatuolin selkänojan päällinen on siitä hyvä bongauspaikka, että jos bongattavaa on vähän, voi tässä aina ottaa saalista odotellessaan pienet torkut. Huono puoli taas on se, että jos sattuu vaipumaan yhtään syvempään uneen, riski pudota alas kasvaa pelottavan suureksi! Onneksi kaikki yhdeksän henkeä ovat vielä tallella! Nyt kyllä ramasee niin, että hyppikööt vaan ahneet harakanpullukat ihan rauhassa...mua huvita mikään!

Sama täällä! Ketä kiinnostaa jotkut hemmetin harakat, kun on maha täynnä sapuskaa. Täynnä on, siitäkin huolimatta, että oksensin juuri osan syömistäni raksuista taas autotalliin, tosin tällä kertaa lattialle enkä kuskinpenkille. Henkilökunta ei sitä vielä tiedä, mutta aamulla on taas hauska seurata Papa-myöhästelijän liukastelua siinä oksennuksessa. Toivottavasti se ei ehdi kuivua aamuksi liikaa, että säilyisi se luistavuus kengänpohjan alla...