JellyPages.com

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kaukana kotoa

Onni uskaltautui valjastelemaan niin kauas luontoon, ettei enää kotiakaan näkynyt.

Siellä oli tosi korkeaa heinikkoa ja semmoisia puita, joita ei kotipihasta löydy.

"Uskaltaisikohen tuohon kiivetä?"

"Ei pysty! Oksia liian harvassa!"
Muutenkin oli jo aika palata kotiin, koska talouteen oli tulossa vieras. Kukako? No Rollepa tietenkin! Nyt Rolle onkin jo 7 kk ja iso poika!

Ensin suoritettiin asiaankuuluvat haistelut ja käpälöinnit. Sitten Onnin piti saada vielä vähän suhista vieraalle, mutta sitten kaikki olikin jo ihan ookoo. Rolle otti heti lunkisti ja painui ulkotarhaan nukkumaan. Vain yhden yön kävi Rolle tällä kertaa kaverisuhteita testaamassa. Sen verran oltiin vielä väleissä niin Ellun kuin Onninkin kanssa, että kesäkuussa Rolle tuleekin sitten pitemmäksi aikaa!

P.S. Vakuutimme Rollen hakijoille Papan kanssa yhdestä suusta, että valitettavasti se karkasi eikä sitä kannata lähteä etsimään, kun siitä on jo niin monta tuntia, mutta taas ne vaan nauroivat meille...Kummallista porukkaa!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 5/5

Kyllä se vain niin on, että nyt on kissallekin liian helteinen sää. Ainakin siitä päätellen, että Onni hakeutuu ulkosalla pois auringonpaisteesta. Sireenin takana varjossa on vähän viileämpää.

"Jos olisin ihminen, niin nyt kyllä menisin uimaan!"
Tämän haasteen saa napata tästä kuka tahansa, jota ei ole vielä haastettu ja joka haluaa ottaa haasteen vastaan.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 4/5

Viikonlopun pidimme huilia arkihaasteesta, mutta tänään on vuorossa sitten se neljäs päivä.
Suuri päivä onkin, sillä suureksi ilokseni voin ilmoittaa, että Ellukin on herännyt talviuniltaan ja siirtynyt saman tien kesäaikaan! Kesä tekee ihmeitä itse kullekin!


Ellu on käynyt myös Villa Verttilässä haistelemassa lämmintä kesäilmaa. Tosin pieniä vaikeuksia Ellulla on sinne tuuletusikkunan kautta päästä, kun takajalat ovat käyneet sen verran huonoiksi, ettei niillä kovin korkealle enää pysty hyppäämään. Mutta kävipä kuitenkin!

Koska Friedellä on tänään syntymäpäivä, haastamme tänään mukaan Frieden valtakunnan!
Syntymäpäiväsankareita onkin tänään ainakin kaksi, koska Myrskykin täyttää pyöreät 10 vuotta!
Onnittelut vielä molemmille! :)

perjantai 16. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 3/5

Tänään on ihan pakko laittaa vastoin sääntöjä kaksi kuvaa, koska ne liittyvät niin olennaisesti toisiinsa. 
Mitähän se Onni tässä tuijottaa niin intensiivisesti? No, oravakanavan suoraa lähetystä tietenkin!


Pikkuoravien omaan koivuun tuli iso (peto?)lintu ja pikkuiset näyttivät olevan peloissaan. (Juu, lintutuntemukseni on jonkin verran puutteellinen!) Toisistaan turvaa hakien poikaset hyppivät ja loikkivat ympäriinsä puussa. Pian pelottava lintu kuitenkin lensi pois ja pikkuoravat jatkoivat rauhassa omia puuhiaan!

Oravakanava esittää: 



torstai 15. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 2/5

Arvoisa Ellu-neitihän on nukkunut käytännössä viime syksystä aina näihin päiviin saakka enemmän tai vähemmän sikeää talviunta. Nyt Ellu on kuitenkin osoittanut lisääntyneen valon myötä selviä elpymisen merkkejä! Tämänpäiväinen kuva puhukoon puolestaan! Kova yritys on päällä ja kieli keskellä suuta, mutta vieläkään ei kevään valo ihan riitä saamaan silmiä auki! ! 

"Kyllä minä yritän koko ajan!"
 Tänään haastamme mukaan Frieden valtakunnan.




keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste 1/5

Saimme arkikuvahaasteen Me Likelta Just Kittying-blogista. Kiitos haasteesta!
Koska tänään olemme viettäneet (rankka)sadepäivää, ovat puuhatkin olleet (niin kuin viimeksikin) sadepäivään sopivia. Toisin sanoen syödessä ja makoillessa on päivä mennyt!

Päivän tähtihetki Onnille on se, kun se pääsee illan kähmässä vähäksi aikaa Papan syliin nojatuoliin torkkumaan!


Säännöthän ovat: viisi päivää, yksi kuva joka päivä ja haaste eteenpäin joka päivä.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Saalistustauko

Viime päivinä on sadellut melkein koko ajan; välillä enemmän, välillä vähemmän! Myyräjahtiin ei siis ole päästy! Tai itse asiassa kyllä Onnille tarjottiin mahdollisuutta myyrästää sateessa, mutta turkin kastuminen oli selvästikin niin epämukavaa, että vain muutaman askeleen otettuaan Onni teki täyskäännöksen ja palasi myrtyneen näköisenä takaisin ulko-ovelle. Ikkunasta on kuitenkin ihailtu vilkkaita oravanpoikasia lähikoivussa ja nähtiinpä taas pari päivää sitten iso harmaakin astelemassa pihalla! 
"Märkä turkki päällä ei ole kivaa!"

Pikkuoravat päiväunilla
On se aurinkokin välillä armollisesti pilkahdellut sen verran pilvien raosta, että Onni on päässyt nauttimaan sen lämmittävistä säteistä lampaantaljallaan.
"Muistakaa te muutkin syödä hyvin ja nukkua tarpeeksi!"
Kuivempia kelejä odotellessa täällä kerätään siis lepäillen voimia seuraavaa myyräjahtia varten!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Myyräjahdissa

Onnin syntymäpäivän herkuttelun jälkeen Kynsilaukkaajien elämä on jatkunut aika lailla entiseen malliin. Lepoa ja ulkoilua sopivassa suhteessa höystettynä vain parilla kunnon aterialla ja muutamalla välipalalla päivässä on pitänyt Onnin virkeänä (Ellu heräillee sitten kesemmällä!).

Ellulla on vielä talviasetukset päällä

Onnin ensimmäinen lepohetki ja tassunippu

Toinen lepohetki auringolle avautuneena

Ulkoilu on keskittynyt viime aikoina myyräkivikkoon, jossa jopa kissaan verrattuna sangen huonoaistinen henkilökunta on niitä nähnyt. Onni selvästi sekä kuulee että näkee myyrät paremmin, mutta silti tuntuu saaliin pyydystäminen olevan kovan työn takana.

Siellä, siellä se myyrä on!
Etukäpälä käy aika tiuhaan kiven jos toisenkin kolossa samaan aikaan kun takakäpälillä haetaan tasapainoa pysymiseen kivien päällä! Onni on niin täpinöissään, ettei edes huomaa olevansa vapaana! Tässä näyte Onnin myyräjahdista livenä.


No, aina ei voi voittaa! Ei edes joka kerta!

"Mua mitkään typerät myyrät kiinnosta pätkääkään..."

torstai 1. toukokuuta 2014

Kahden juhlan päivä


Luvassa tuplaulkoilut ja ehkä vähän ylimääräisiä herkkujakin!


Mukavaa vappupäivän jatkoa kaikille!